Laakson yhteissairaala

Laakson yhteissairaalan rakennushanke: Fotogrammetria-malli toimii projektin tuotannon ajantasaisena tilannekuvana
5.12.2023
Helsingin kaupunki ja HUS uudistavat Laakson sairaala-alueen vuosien 2022–2030 aikana. Destian mittauspäällikkö Tatu Kallaksen mukaan Vektor.io-ohjelmisto on osoittautunut oivaksi työkaluksi rakennushankkeessa, mahdollistaen dronen tuottaman fotogrammetria-aineiston tehokkaan visualisoinnin.
Laakson yhteissairaala on rakennushanke, jonka toteuttaa Laakson yhteissairaalan allianssi. Missiona on rakentaa potilaille, asiakkaille ja työntekijöille sekä tutkimus- ja opetuskäyttöön parasta mahdollista tulevaisuuden sairaalaa. Fotogrammetria on tehokas mittausmenetelmä, joka perustuu tuhansiin, eri kulmista otettuihin valokuviin.
– Kuvaukset suoritetaan dronella noin viikon tai kahden välein, ottaen huomioon tarve ja sääolosuhteet. Ennen lentoa luodaan lentosuunnitelma, jossa määritellään kuvattava alue, lentonopeus, korkeus ja kuvauskulma, kertoo mittauspäällikkö Tatu Kallas.

Suurin osa asetuksista tulee kuvauskopterista automaattisesti, joista kuvaustiheys on olennainen tekijä tarkkuuden kannalta. Kuvattavan kohteen etäisyys vaikuttaa myös lopputulokseen, mitä lähempää sen tarkempi. Hyvä aineisto saadaan jo 50 metristä. Kuvaus voidaan suorittaa 70 asteen kamerakulmassa, mikä mahdollistaa kuvien ottamisen eri kuvakulmista ja paremman maastonmuotojen tallentamisen.
Kallas jatkaa kuvausprosessin olevan nopea. Tunnissa voidaan kerätä suuri aineistoalue (noin 25 hehtaaria), kunhan lentosuunnitelma ja signaalipisteet on valmisteltu huolellisesti.
– Signaalipisteiden sijoittelu alueelle ja alueen nurkkiin on suositeltavaa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Maalirasti on osoittautunut toimivaksi, parantaen mallin korkeusaseman tarkkuutta merkittävästi, tiivistää Kallas.

Fotogrammetria-aineisto toimii hankkeen ajantasaisena tilannekuvana. Sitä voidaan käyttää suunnitelmien tarkasteluun korkealla visuaalisella ja sijaintitarkkuudella. Se on hyödyllinen myös tuotannon etenemisen seurannassa ja työsuunnittelussa.
Kallaksen mukaan Vektor.io ohjelmisto on otettu erittäin positiivisesti vastaan ja käyttö on päivittäistä.
– Ajantasainen 3D-tilannekuva tehostaa työnsuunnittelua ja poistaa tarpeen erillisille sijaintikatselmuksille. Ohjelmistoa käytetään laajasti hankkeen eri organisaatioissa, kuten vastaavilla työjohtajilla, mittaajilla, työnjohtajilla, aluesuunnittelijoilla, aikataulusuunnittelijoilla, geosuunnittelijoilla ja suunnittelun ohjauksessa.

Ohjelmisto on otettu positiivisesti vastaan hankkeessa erityisesti sen fotogrammetriaominaisuuden ansiosta.
– Fotogrammetria-aineiston tarjoama hyöty on ollut keskeinen tekijä ohjelmiston laajan käytön saavuttamisessa hankkeen eri osapuolten keskuudessa. Ohjelmisto on vakiinnuttanut asemansa tärkeänä työkaluna, joka tehostaa työmaan alue- ja vaiheistussuunnittelua sekä tukee yleisesti hankkeen sujuvaa etenemistä, toteaa Kallas.